Ah, eikö armoa, apua missään!
Turhaan kohoon ja voimani kerään,
vaivun kuin hautaan ja varjouneen,
aivoissa hirveät kuvat ma herään.
— Vierusvuoteessa kuollut makaa. —
Huoneessa tunnen jo kalman hajun,
en voi itkeä —, onnetonna
kuuntelen yössä, helvetti huutaa:
Cane Dio! Porca Madonna!
— Vierusvuoteessa kuollut makaa. —
Santa Maria novelia 1906.
Sairasvuodeunelma.
Ken oot, joka hiljaa hiipien käyt mun sairasvuoteeni ääreen, sinä pyyhit otsalta kylmän hien ja muutat kuuman kääreen?
Et haasta mulle kuin haastoi muut,
tään maailman kieltä et haasta,
on katsees verhottu hämärään
kuin keijujen unelmamaasta.
Kai toisessa vuoteessa jossakin
ma lapsena kuutamoilloin
sun hahmosi unessa nähnyt oon,
oli rintani rauhainen silloin.
Sen jälkeen usein ma valvonut oon
syyssynkkää yötä monta,
oon kurjuudessani miettinyt
monta aatosta onnetonta.
Yön musta henki on puhunut
mun korviini kadotusta,
sun silmies armaassa sinessä
on päivän heijastusta.
Kas suruttaret ne suloiset mun vuoteeni ääressä nyyhkii, sun silmissäs vielä onnen nään, kun kätesi otsaani pyyhkii.