Nyt ma olen murheen musta lapsi, ei mua tuudi lämmin äidin povi, kalman kynnyksellä ryömin, huusin, mut ei auvennut sen julma ovi.
Firenze keväällä 1908.
Hädän hetkellä.
Jumala, Jumala, armoas kerjäsin, sinut ma kielsin, sinua herjäsin, sinut ma luotani ilossa työnsin, salassa, surussa aavistin, myönsin.
Jumala, Jumala, elämä, suojani,
mistä sun löydän, Luojani, Luojani,
suuri hämärä henkeni peittää,
ethän sä tahdo heikkoa heittää!
Auta, auta henkeni sairaus, sovita hämäräin tekojen hairaus, sinussa herään ja tuhoni torjun. Jumala, Jumala, luoksesi horjun! — —
1903—4.
Ääni erämaassa.
Ma olen ollut ääni erämaassa, mi eksyi erehdysten ongelmiin, ei tunne sijaa se, kuss' avun löytäis, kuin koditon se aina kulki niin.
Se kohos autioille vuorimaille,
se heljään avaruuteen ikävöi,
se itki, etsi omaa soittajaansa,
taas kuiluihin sen hirmumyrsky löi.