Salainen suuri, tuntematon Mestarini, mi valkeuden, äärettyyden loit ja ajan, ihanan luonnon, meren, maan ja taivaan tuohukset, Sinulle soikoon laulu yli kuolon rajan!
Sen valan, jonka tein, kun hätä oli suurin,
nyt täytän, julistan sun jumaluutes työtä,
kuin ihmeen kautta pelastit mun uuteen elämään,
kun kaikki sieluss' oli saastaa, keskiyötä.
Kuin aavistus sun hahmos kasvoi hämärässä,
maan päällä tuskin koskaan enään kotiudun.
Kyrie eleison! Väkevyyden myrskyn lähetit,
loit syrjään verhon, hälvensit myös hengen udun.
Muurari, Rakentaja, Jahve, Paan tai Luoja
tai Allah, Buddha, Kaikkeuden juuri,
min nimen kannatkaan, kuin valo yli luomisyön
ja suurten vetten ikihenkes liikkuu, Suuri.
Sen maailmoille julki julistaa ma tahdon,
ei järjestystä viisaampaa, mi meitä ohjaa,
ken, Mestari, sun käsialaas meisselöidä vois,
ken mitata vois ijäisyyden meren pohjaa!
Soi kaukainen ja pyhä ääni sydämmessä,
sen kerran perintönä Eedenistä toimme,
se avain on, mi johtaa sielun templisokkeloon,
mut Luojan irvikuvaks itsemme me loimme.
Luonnosta, Ikuisesta kauvas kirposimme
kuin jalo siemen maasta, jonka Luoja kynti,
me ihmisaattein, kirkoin taivaan täytimme,
hyveeksi paheen teimme, synniks sen, mi ei oo synti.
Kiitetty korkeuden kirkas, koskematon,
miljoonin kuoroin laulaa sulle luomakunta,
kuolemankysymysten porttiin aatos kimmahtaa,
unissakävijöitä oomme, elo unta.
Kiitetty, annat lempeen lohdun, unen lahjan,
kun musta myrsky soittaa suruun pääni,
herätät kukkatuoksuillas ja päivänsäteilläs
kuin sieluuni sois paratiisilinnun ääni.
Kiitetty, etten syntynyt ma sokeana,
koin kirkkaan tähden nään, kun yössä kidun,
kiitetty, että annat järjen hienon, hilpeän,
työn ilon, vaimon, äidin, lapsen… iki-idun.