1.
Ma kuljen metisessä metsässä, sen suhina mieltäni viihtää, puut, pensaat, juuret ääniä saa, ja hämärä hymisten hiihtää.
Ma kuuntelen tiaisten tiukuja,
kun hiistakat kivissä kiistaa,
mun eessäni polku kisailee,
ja metsä tiukkuvi riistaa.
Mun kulkuni on kuin sininen tie,
jota salainen sattuma johtaa,
tien käänteessä kuuset kumartaa,
havulinnat ja lähteet hohtaa.
Sinipiiat ja haltiat piiriin käy,
katinkultaiset paaterot paukkaa,
yli raunioaittojen aarteiden
pyhä hirvi hilpeenä laukkaa.
Näen karjaa kaitsevan Tellervon,
näen Tapion tasaiset pellot,
nyt soi simapilli ja hiljaista on,
taas kaikuvat kirkon kellot.
Ja peikot ne villeinä vuorilla käy
ja kiviä kirkolle heittää. —
Näen Marjatan aholla astuvan,
hän silmänsä pelosta peittää.
Hän ryysyisnä harhasi päivin öin,
veripilkkkuja näki hän kuussa,
hän kylistä korpeen ajettiin,
hän on istunut jalkapuussa.
Hän lankee ja nousee ja lankee taas, on ihanat silmät veessä, ah, taivainen ihana ilmestys: pyhä paimen seisoo eessä.
2.