Aamuinen messu kaikuu kappelista,
kyyhkyjen kuherrus soi kaikkialta,
ruusulta ruusulle jo perhot leijaa,
tikari Montin välkkyy muurin alta.
Santo Isaion kammiossa makaa
huulilla vaahto, ripset kyynelveessä
Bolognan ruusu hourein huokaellen
Madonnan jalokivikuvan eessä.
Kuuletko, kuuletko, taas juhla jatkuu,
vuossatain läpi mandoliinit soivat,
ylitse palatsein käy kuu, yön soihtu,
tarhassa ritarit taas ailakoivat!
Kuuletko huudon yöstä muurin luota,
kalmako kolkuttavi portin rautaa?
Näetkö nunnan, joka tarhaan hiipii,
yksöisen lapsen salaa soraan hautaa?
Iloinen intohimon hurja temmel,
myrkkyä lempi, sota, veri mettä!
Näetkö sisarien harmaan joukon
muurihin pirskoittavan pyhää vettä?
Värit ja valot, öiset hetket väilyy,
luostarin ristikkohon tuuli ammuu,
näetkö salesilaisten siskoin hunnut,
jo holvein hämyyn valoliekit sammuu?
Kirjavain mielikuvain sekasorto,
kuulehan nunnalasten itkun kuoro!
Pelkäätkö lemmen tulta, hurja hullu,
yöhönkö sammua on järkes vuoro?
Kimmo ja kynsi muurin punalaattaa,
ei pyhä vesi huuhdo mullan luita,
levoton salaisuus, yö kaikki peittää,
vai oisko kaikki hullun haaveiluita!
Bologna huhtik. 1906.
Nuorelle nunnalle.