Näin notkuvan nuoren vartalos, kun astelit luostaritarhaan, näin silmies hiljaisen, hehkuvan yön ja ma mietin, sä kätkeyt harhaan.
Miks kätkeyt luostarimuurien taa,
kun on poskillas ihanin rusko,
voit vieläkin palaa ja armastaa
vaikka Luojaan oisikin usko!
Sun huules on vihityt suutelemaan,
ei Neitsyeen ristiin ja vaivaan,
sydänmyrskysi kammioss' sortavat sun,
myös ulkoa löydät sä taivaan.
Sun sielusi elämän rakeet lyö kuin luostariruusun halla, sun rintasi riehuu haluineen myös kaamean kaapusi alla.
Novgorodissa, naisiuostarissa käytyä 23/V 1897.
Lemminkäisen pako.
(Valter Juvalle omistettu.)
Tule tuuli ja pursi puhkaa, laula, liekuta Lemminkäistä, heitä helmoihin Vellamon, miekkamiestä nyt vaino uhkaa; poroks poltettu koti on, kumu kuuluvi Pohjan häistä, kuuluu huikeista häistä!
Singo ilmaan ja singo pohjaan, nosta pilvihin vainopurtta, aalto vallaton laitaan lyö, kotirannoilta kauvas ohjaa, mene päivä ja tule yö, nouse merestä myrskyn hurtta, huutava meren hurtta!
Antaa hauskasti nuoran luistaa, soita, vihuri, ruokopilliin! Emon kyynelt' en surra saa, maata matalaa en saa muistaa, tahdon punaisen pilven taa, vihan viettiin ja iloon villiin, iloon leimuvan villiin!