Mä kuljin minne mieli vei ja missä soiteltiin
— kylmät on veräjät vieraat.—
mun nuoret kansan naurajat vei Riemun kaupunkiin.
— lämmin on kotoinen kynnys. —
Näin tulet huvihuoneiden, siell' iloleikin löin,
ja nuoret kassankantajat ne kulki helovöin.
Ne kutsui lemmen kisoihin ja illan ilveisiin,
niin kunnes yksin tuijotin ma tummaan pikariin.
Ja tuli aamu, lähteessä ma katsoin kasvojain,
kuin unesta ma heräsin ja olin suruissain.
Hei, kuule, säkkipillit soi, oot outo matkamies,
tien varsill' loistaa nuotiot, ja pitkä on sun ties.
Ma otin sauvan nurmelta, taas kuljin eteenpäin,
ma häistä häihin vaelsin ja monen onnen näin.
Ja päivä paistoi, soitto soi ja nuori oli maa,
vaan omaa, omaa onnea en voinut rakentaa.
Ma kauvas katsoin taakseni ja vuosiani luin,
ja ajan virran vilinää ma kovin oudoksuin.
"Piu — pau" — niin sielukellot soi — "sun äitis kuollut on,
ja kotikynnys itkevi, kun oot niin huoleton!“
En ehdi, ehdi kuulla nyt, ma tunnen kyllä tien,
ja seitsenlasivaunuilla ma kullan kotiin vien!