Kasvot olivat terävät ja päivettyneet, posket punaiset ja suippo nenä punainen, ja hänen sileäksi kammattu tukkansa pisti esiin mustan talonpoikais-myssyn alta.
Hänellä oli isot paksuista luusangoista varustetut silmälasit ja puukengät jaloissa ja hänen yllänsä viheriä karkealankainen hame sekä punaruutuinen pumpuliesiliina ja lyhythiainen, tummansininen liivi, joka jätti näkyviin hänen laihat, ruskeat käsivartensa, rypistyneet kyynärpäistä kuin vanha sitruuna.
Semmoisena kuin hän nyt seisoi siinä, pienenä ja heikkona, kuivana ja terävänä, oli hänet nähty miesmuistiin.
Isä oli myöskin ollut talonpanija, ja vanhemmilla oli ollut vähäinen maapalsta ja se asumus, jossa hän vieläkin eleli, vuokralla.
Kerran, kun Sidse — niin oli hänen nimensä — oli paljoa, paljoa nuorempi, vaan muutoin yhtä hoikka, ruskea ja kutistunut kuin nyt, oli tullut eräs kuljeksiva käsityöläissälli taloon.
Hän majaili siellä viikon päivät ja retkeili sitten taas eteenpäin. Häntä ei nähty enää koskaan; mutta Sidselle jäi muisti häneltä, muisti koko elinajaksi — poika.
Se oli ruma pieni sikiö, pää suuri ja ruskeat silmät isot ja kummastelevat, jotka katselivat ympärinsä ikään kuin ihmeissään siitä että hän oli tullut maailmaan, ja ihmeissään oli hänen äitinsäkin.
Sidse oli saanut hänet varomattomuudesta eikä hän pannut suurta arvoa tähän sälliltä saamaansa muistiin.
Jos hän olisi ollut löydettävissä, olisi Sidse luultavasti purkanut vihansa häntä kohtaan; mutta nyt täytyi pojan kärsiä isän synnistä, ja pieni Mads alkoi saada selkäänsä ennenkuin hän alkoi saada hampaita suuhunsa.
Ja juuri siihen aikaan hankki Sidse itselleen nuo vähäiset yksipyöräiset rattaat, jotka seurasivat häntä halki koko elämän.