Sidse ei vastannut mitään, mutta salli hänen seurata mukana.
Mads lojui puoleksi tunnotonna tuskasta. Silloin tällöin avasi hän kummastelevat ruskeat silmänsä ja loi ympärinsä ihmetteleviä silmäyksiä.
Hän ei tietänyt oikein, kuinka tämä kaikki oli tapahtunut. Kuljetettiinhan häntä kotia käsikärryissä niinkuin pikku poikana, ja äiti oli varmaankin läimäyttänyt häntä kovasti päähän. Hän tunsi sen vielä; pää oli niin raskas, niin raskas.
Kun he olivat saaneet hänet huoneesen, meni Stiina, ja Sidse pani hänet vuoteelle Laiska-Antin avulla ja lähetti tämän sitten noutamaan tohtoria, joka tulikin ehtoopäivällä ja sitoi jalan.
Seuraavana aamuna oli Sidsen lähteminen ulos pesemään. Madsia oli vaivannut ankara haavakuume yöllä. Nyt lepäsi hän uinuksissa.
Sidse asetti maljallisen maitoa ja kupillisen vettä puutuolille hänen päänalusensa viereen ja läksi tiehensä lukittuansa oven ja pantuansa avaimen avonaiselle akkunalle sängyn viereen.
Myöhemmin aamupäivällä tuli Stiina ja pisti päänsä sisään akkunasta.
Hän oli nähnyt Sidsen menevän pois.
"Kuinka on laitanne, Mads?"
"Kiitoksia, nyt on vähän paremmin. Ettekö tahdo tulla sisään? Avain on akkunalla."
Jo seisoi Stiina sisällä huoneessa ja katseli ympärinsä. Eilen oli hän kiireesti rientänyt pois.