"Kas niin, ruma sikiö, oletko pudonnut alas ja satuttanut itsesi vialle?" lausui hän. "Ei minulla koskaan ole ollut muuta kuin surua tuosta pojasta. Nyt on hän tietysti makaava useat viikot ja kuluttava ne muruset, jotka voin ansaita — puhumattakaan siitä mitä tohtorillekin menee."
"Hävetkää toki, Sidse," sanoi Stiina. "Teidän pitäisi lohduttaa häntä, raukkaa, sen sijaan kuin torutte häntä."
"Hoida vaan omat asiasi," sanoi Sidse. "Lienee kai sinun syysi kaikki.
Hän kai on istunut ja jaaritellut sinun kanssasi niin että vieri alas."
Stiina oli allapäin, pahoilla mielin; olihan syy tavallansa hänen. Hänen ei olisi pitänyt ojentaa Madsille juoma-astiaa; mutta paraassa aikomuksessahan hän sen teki, sanoi hän.
"Sen kyllä luulen," sanoi Sidse. "Mutta pankaamme hänet nyt kärryihin, niin toimitan hänet kotia."
Hänet nostettiin ylös, ja Laiska-Antin avulla kyyditsi Sidse hänet pois; mutta Mads kärsi hirmuisia tuskia tiellä. Vikaantunut jalka riippui ulkoa kärryistä.
Stiina näki sen ja riensi heidän jälkeensä.
"Sallikaa minun auttaa," sanoi hän käyden vieressä ja kannattaen poikkitaittunutta jalkaa.
"Kiitos, me tulemme kyllä toimeen."
"Onhan se minun vikani, koko tapaturma," sanoi Stiina sävyisästi, "siksi on velvollisuuteni auttaakin."