Seuraavana talvena alkoi hän passaella ja käydä pitopaikoissa, eikä aikaakaan niin hän oli koko kaupungin suosikki. Hän ansaitsi jo niin paljon, että saattoi pitää piian hoitamassa pikku Rikhardia, joka oli liian nuori olemaan äidin mukana liikkuvassa seuraelämässä; mutta kun äiti tuli kotia, oli hänellä aina taskut täynnä namusia, ja samalla kulki moni kiiltävä taalerinraha säästöpankkiin.
Se oli oleva pikku Rikhardille, kun hänestä tuli iso. Niin kului vuosia, useita vuosia. Ja pikku Rikhard kasvoi isoksi ja hänestä tuli iso kaunis poika, jonka silmät olivat tummat ja vaalea tukka kiharainen.
Gunhild pani hänet porvarikouluun, ja sitä pidettiin kaupungissa kauheana asiana, sillä siellähän kävi ainoastaan "parempain ihmisten lapset."
Siitä puheltiin pidoissa apteekkarilla.
Kirkkoherra piti sitä esiintyvien kapinallisten mielipidetten surullisena ilmauksena.
Yliopettajan rouva lausui muutamia hämäriä viittauksia emancipationista.
Hänen käsitteensä siitä olivat tosin jotenkin sekavat, mutta hänen lauseensa teki kaikkiin muihin naisiin vaikutuksen.
Sana emancipationi oli nimittäin siihen aikaan yhtä tuntematon kuin sittemmin niin suosittu ja usein käytetty ja väärin käytetty sana "kansa" kaikkine yhdistyksineen, niinkuin kansantahto, kansanjuhla j.n.e.
Siihen aikaan ei kansalla ollut tahtoa eikä juhlia.
Tohtorin rouvasta oli se merkillistä, että ihmiset alinomaa unhoittivat säätynsä.