Se oli kunnon, ahavoittunut merimies, joka kahden vuoden onnellisen avioelämän jälkeen läksi ulos pitkälle matkalle.
Ja pitkä siitä matkasta tulikin valitettavasti; sillä hän ei palannut milloinkaan.
Köyhänä ja masennuksissa oli siinä leski; mutta hän ei kuitenkaan antanut onnettomuuden kukistaa itseänsä.
Hänellä oli vielä jotakin, jonka edestä elää.
Hänellä oli poika, jolle hän kokosi lämpimän sydämmensä koko rakkauden.
Hänen eteensä tahtoi hän hääräellä, hänen eteensä tahtoi hän tehdä työtä myöhään ja varhain.
Pikku Rikhardista oli tuleva suuri mies, äitinsä ylpeys.
Kun kesä tuli, alkoi hän kylvettäjänä.
Pikku Rikhard pantiin lapsivaunuihin, jotka seisoivat kylpyrakennuksen käytävässä. Siellä istui hän koko päivän niin kiltisti ja hyvästi ja pureskeli luurengasta ja hymyili kaikille kaupungin naisille, jotka tulivat kylpemään.
Joka kerta kun Gunhildilla oli joutilas hetki, pistäysi hän pienokaisen luokse, ja sitten riensi hän taas kylpyhuoneesen harjaamaan ja vitsomaan naisia.