Kysyttiin vaan oliko Gunhild ollut passaamassa, sillä silloin tiedettiin, että oli ollut hienoa.
Kuitenkaan ei pidä luulla, että tämä osanotto seuraelämään oli Gunhildin ainoa toimi. Kesäkaudet oli hän kylvettäjä, sillä kaupunki oli kylpypaikka, ja sitä paitse oli hän — saattaa hyvin sanoa luonnoltaan — sairaanhoitaja.
Varhain ja myöhään oli hän liikkeellä, ja yhtä kepeä oli hän jalaltaan, joko hän liiteli tanssisalissa pitäen viinilasilla täytettyä tarjotinta tasapainossa tahi hiipi varpaisillaan sairashuoneessa kupillinen kaurasoppaa kädessä.
Ei oikeastaan milloinkaan voinut tietää, koska hän soi itselleen vähän lepoa.
Mutta miksi hän niin puuhaili varhain ja myöhään?
Hänellä oli poika, ja mitäkö ei äiti tee poikansa eteen?
Gunhildillakin oli ollut elämänromaaninsa.
Hänkin oli lempinyt, lempinyt lämpimästi ja hartaasti, sitä lämpimämmin kenties siksi että hänen lempensä oli alkanut niin myöhään.
Hän oli paljon yli kolmenkymmenen, lähemmä neljäkymmentä vuotta.
Eikä se ollut mikään romaaninsankari, joka oli ollut hänen hellyytensä esineenä.