Lagerta läheni Rikhardia.
"Toivotan onnea."
Hän ojensi kätensä.
"Kiitoksia, samoin," sanoi Rikhard hämillään.
Lagerta tuntui niin kummallisen vieraalta Rikhardista seisoessaan siinä laahaavassa mustassa silkkihameessa ja tukka palmikoittuna ja niskaan kiinnitettynä.
Hänestä oli kerrassaan tullut täysikasvuinen nainen, ja Rikhard tunsi itsensä olevan vielä vaan koulupojan.
Hän seisoi sormien uusia mustia hansikkaitansa.
"On — onpas sinulla — teillä — kauniita kukkasia."
"Tahdotko — tahdotko sinä yhden napinläpeen, Rikhard?"
"Tuhansia kiitoksia."