"Tarvitseepa, herra pormestari, kaikki voi olla tarpeen."
"Gunhild!"
"Te olette sairas, herra pormestari."
"Niin, sairas olen, hyvinkin sairas," virkkoi hän vaipuen taas alas penkille ja kätkien päänsä käsiin.
Gunhild seisoi hetkisen ja katseli häntä ääneti.
"Kuinka suuri on vajaus?"
"Gunhild, mitä — tarkoitat sinä? En ymmärrä sinua."
"No, herra pormestari, älkää olko niin kopea. Sairaanhoitajia ei ole ylenkatsottava kipeänä ollessa. He voivat usein auttaa paremmin kuin hienot oppineet tohtorit. He tuntevat niin monta oivallista kotikeinoa. Vajaus, kysyn minä? Saahan sen huomenna kuitenkin koko kaupunki tietää."
"Oh, minä olen kadotettu, häväisty!"
"Vajaus, herra pormestari!"