"Toista tuhatta specietä," sopersi hän masennettuna.
"Siis ei kuitenkaan enempää."
"Enempääkö?"
"Ja jos minä nyt voisin hankkia nuo rahat huomenna varhain?"
"Gunhild, sinäkö voisit, sinäkö tahtoisit lainata minulle nuo rahat?"
"Minä, korkoa vastaan."
"Pyydä kymmenen — kaksikymmentä prosenttia jos tahdot."
"Korkojen tulee olla isot, herra pormestari, rahat ovat vaivoin ansaitut. Tiedättekö kuinka monet yöt minä olen valvonut, kuinka monet raskaat askeleet minä olen astunut niiden vuoksi, ja tiedättekö minkä eteen ne olivat käytettävät?"
"Rikhardin tulevaisuuden eteen."
"Aivan niin. Niillä paikoin on minulla jäljellä, saatuani hänet ylioppilaaksi. Mutta hän on aimo poika, niin että hän kyllä ominkin voimin voi nyt päästä eteenpäin, ja voinhan minä Jumalan avulla valvoa ja passaella vielä muutamia vuosia. Nuo tuhatta specietä te saatte, niinkuin sanottu — korkoa vastaan."