Yliopettajan rouva ei myöskään olisi sitä uskonut.
Gunhild oli kutsunut monille illallisille ja ilmoittanut monet kuolemantapaukset kaupungissa, sillä taas on kulunut muutamia vuosia.
Vanha Gunhild on edelleen sama, yhtä kepeä jalalta, yhtä muuttumaton, vaikka hän lähenee seitsentäkymmentä.
Näytti siltä kuin noissa pienissä ystävällisissä kasvoissa olisi ollut samat rypyt aina, ja vaaleilla korkkiruuvikiharoilla ohuilla on tuo kuulea, kestäväinen väri, joka ei koskaan katoa.
Viimeksi oli hän ollut ilmoittamassa, että asianajaja Simonsen oli lähtenyt täältä kohtaamaan rouvaansa, niinkuin arvellaan, paremmassa maailmassa.
Sitten oli hän kirjoittanut pääkaupunkiin Rikhardille, joka äskettäin oli saanut asianajajan oikeudet, että hän tulisi kotia ja asettuisi kotikaupunkiinsa, ja niin oli juriskandidaatti Rikhard Jansen tullut kotia ottamaan asianajaja Simonsenin avonaisen paikan.
Pormestarilla oli suuret pidot; mutta Gunhild ei ollut passaamassa.
Hän oli perinvastoin vierasten joukossa, sillä pidot vietettiin asianajaja Jansenin ja neiti Lagerta Fengstrupin kihlauksen johdosta.
Oli muutoin omituista, että Gunhild, joka vuosikausia oli tottunut liikkumaan seuraelämässä suurimmalla kepeydellä, tässä tilaisuudessa näytti neuvottoman ujolta.
Siitä ei ollut mitään apua, että sekä pormestarin rouva että muut rouvat osoittivat hänelle melkein haitaksi olevaa ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta.