Paitse kummallista, pistävää tunnetta rinnan vasemmassa puolessa, joka ahdisti häntä joka kerta kun hän tuli ajatelleeksi olentoa vaaleassa lenongihameessa, oli myöskin pari muuta pikku seikkaa, jotka puolestaan saattoivat hänet pahalle tuulelle.
Ensinnäkin istui hän kauhean ahtaasti. Jokainen, joka on ollut ulkona ajelemassa, tietää minkä makuista on istua paahtavassa auringon helteessä kapealla vaunu-istuimella leveän naisihmisen vieressä.
Toiseksi oli Rasmussenin juoksija jotenkin nuori ja jotenkin kokematon ja oli nähnyt jotenkin vähän maailmaa. Se katseli sen vuoksi kaikkea uutta ja tuntematonta, jota se näki, epäluuloisilla silmäyksillä ja etenkin näytti sillä olevan jyrkkä vastenmielisyys vanhoja akkoja, pieniä lapsia ja isoja kiviä kohti.
Joka kerta kun sellainen tuli sen näkyviin, karkasi se pystyyn ja harppasi sivulle ja näytti olevan sitä mielipidettä että mainittu henkilö tahi esine tahtoi olla sille vahingoksi hengen tahi jäsenten puolesta.
Joka kerta kun hepo teki itsensä syylliseksi näihin hairahduksiin, näppäsi sitä Rasmussen piiskalla. Voikko syöksähti joka kerta nykäyksellä eteenpäin, ja Olina syöksähti joka kerta nykäyksellä taaksepäin istuimella ja puristi joka kerta Ludvig-raukan melkein litteäksi; tämä istui synkkänä ja vaiti ja koetti tottua siihen ajatukseen että hänen minä silmänräpäyksenä tahansa täytyi olla valmis seisomaan päällään lähimmässä ojassa.
Kuitenkin saapuivat he ehjinä kirkolle mitään sellaista tapahtumatta. Kun he olivat astuneet alas vaunuista, näkivät he alhaalla tiellä ensin pölypilven, sitten jumal. kand. Klossingin laihan olemuksen istuvana kuskinlaudalla, ja hänen takanansa keksittiin Donnerin rouvan ja hänen kuuden tyttärensä kasvot, jotka häämöittivät pölypilven läpi kuin enkelin päät Rafaelin tauluissa.
Vaunut seisahtuivat ja kandidaatti auttoi alas naiset.
Tätä tilaisuutta käytti neiti Helga Donner, kahdeksan vuotinen toivokas nuori neito, rutistellakseen hänen valkoisen kaulahuivinsa ja potkiakseen jalkineillaan hänen hienoihin mustiin — jääkööt ne nimittämättä — kun hänen sisarensa, neiti Fanny Donner, kuuden vuoden vanha, samassa tilaisuudessa raapasi häntä nenään.
Molemmat perheet olivat tietysti ihastuksissaan nähdessään toisensa, ja tervehtiminen oli mitä sydämmellisintä, paitse Helga ja Fanny neitten puolesta.
Nämä molemmat nuoret neitoset pureskelivat vaan hattunsa nauhoja, olivat nureissaan ja potkivat likaa toistensa sääryksiin eikä heillä näyttänyt olevan vähintäkään halua kätellä Rasmussenin perheen jäseniä.