Ludvig piti kuitenkin uljaasti puoliansa ja karkoitti utukuvan matkoihinsa, ja kun ilma toisena päivänä selkisi ja ilta-aurinko paistoi sisään salin akkunoista Grönlidissä, kohtasivat sen säteet ylioppilaan, joka istui sohvassa Olinan vieressä ja kuroitti parhaallaan käsivarttansa saadaksensa sen uloittumaan hänen vyötäistensä ympäri. Sen säteet tapasivat myöskin Rasmussenin riemuitsevan rouvan, joka istui ilokyyneleet silmissä ja lasi kädessä ja joi vastakihlattujen maljan kotitekoisella karviais-marjaviinillä, ja patrona Rasmussenin, joka istui vaiti ja vakaana vaimonsa vieressä ja näytti liikutetulta tahi uniselta — ei ollut helppo päättää kumpaiseltako.
Mutta vanha Rasmussenin matami käveli huoletonna Granholtissa luullen pyhän haudan hyvin turvatuksi.
Hän oli poutaa odottanut eikä ottanut laskuihin että voisi tulla sadetta. Seurauksena sateesta oli kihlaus, ja seurauksena kihlauksesta oli sitten sadetta, paljon sadetta.
6.
Kiusallinen seikka.
Seuraavana päivänä oli sunnuntai, ja ilma oli kaunis, jonka vuoksi perhe oli päättänyt lähteä kirkkoon.
Kenties oli myöskin Rasmussenin rouvalla halu kohota naapuriensa ja tuttujensa silmissä näyttämällä komeata sisarensa poikaa ja Olinan uutta beduinikappaa ja hattua.
Rasmussenin nuori hepo juoksi vilppaasti tietä eteenpäin.
Etu-istuimella istui patrona rouvineen, ja takaistuimella istuivat ylioppilas ja Olina.
Päivä paistoi, linnut lauloivat, heinä tuoksueli, ja kaikki näytti olevan omiaan saamaan Ludvigin hyvälle tuulelle, eikä hänen kuitenkaan ollut lainkaan hyvä olla.