Hänen toinen jalkansa oli kaatuessa nyrvähtänyt ja hänet kannettiin puolipyörtyneenä huoneesen.
Tohtori, joka asui lähellä, haettiin ja hän vakuutti ettei mitään vaaraa ollut peljättävissä, mutta määräsi potilaan olemaan alallaan pari päivää.
Ludvig antausi sen vuoksi vuoteen omaksi, ja Rasmusseniläiset läksivät kotia.
Patrona oli puettu univormutakkiin ja korkeaan hattuun, ja Rasmussenin rouvan ja Olinan yllä oli Donnerin rouvan ja tytärten vaatteita, jotka kaikkialta olivat liian ahtaat ja tuntuivat pakkoröyjyiltä.
Ajaessaan putaman ohitse näkivät he Olinan uuden tyllihatun uiskentelevan vedenpinnalla, kunnes se yht'äkkiä — niinkuin haavoitettu metsäsorsa — sukelsi veden alle hakien itselleen hautaa meren pohjalla ja kylmät aallot peittivät sen ikiajoiksi.
Beduinikappa, joka rähjääntyneenä riippui ryytimaan pisteaidalta, viittoi heille viimeiset jäähyväiset, ja ylioppilaan harmaat housut riippuivat märkinä ja viheliäisinä kapan vieressä ja itkivät kuraisin kyynelin omaa kurjuuttansa.
Sic transit gloria mundi!
Seuraavana aamupäivänä tulivat Rasmussenin rouva ja Olina katsomaan
Ludvigia ja heillä oli sitä paitse vaatteita hänelle.
Ylioppilas pukihen ja tuli alas, mutta kun ei hän vielä ollut kyllin voimistunut lähteäksensä Skovhöistä, päätettiin, että äiti ja tytär kahdenkesken palaisivat Grönlidiin ja Donnerilaiset saattaisivat hänet kotia samana ehtoona.
Päivällisen syötyänsä tuli potilaan tietysti vähän levätä.