Rullakartiinit salissa laskettiin alas, ja Ludvig heittihen sohvalle, Auroran hienoine, pehmoisine käsineen sovitellessa tyynyjä hänen päänsä alle ja Donnerin rouvan huolellisesti peittäessä häntä täkillä.
Sitten he molemmat jättivät hänet ja Ludvig jäi yksin.
Huone oli puolipimeä ja ilma suloinen ja täynnä kukkaistuoksetta.
Kaikki oli vaiti. Ainoa ääni, jonka hän kuuli, oli hyönteisten surina.
Ludvig sulki silmänsä ja vaipui keveään uneen.
Silloin oli hänestä ovi hiljaan aukenevinaan ja olento vaaleassa lenongihameessa liihoittavinaan sisään.
Ludvig oli avannut silmänsä puoleksi, vaan sulki ne jälleen eikä ollut oikein selvillä näkikö hän unta vai oliko valveilla.
Olento läheni; hän tunsi sen seisovan vieressänsä ja viuhkaavan hänelle suloista viileyttä.
Olento tuli vieläkin lähemmäksi häntä; hän tunsi sen lämpimän henkimisen polttavan poskeansa, samalla kun sen huulet painoivat hellän suudelman hänen otsallensa.
Ludvig kohotti päätänsä ja kietasi käsivartensa olennon kaulan ympäri.