Ei, hän ei nähnyt unta, hän oli aivan valveilla.
Donnerin Aurorahan oli polvillaan sohvan edessä, pää hänen rintaansa vastaan. Hänen tuoksuvat kiharansahan koskettivat hänen poskiinsa, hänen hieno, pehmyt kätensähän lepäsi hänen kädessänsä, hänen lämmin suudelmanahan hurmasi häntä.
Nyt oli hän aivan valveilla.
Hän oli kerran nähnyt unta, mutta se oli ilkeää unta. Hän oli nähnyt unta, että hän istui toisessa sohvassa toisen tytön kanssa, jonka kättä hän puristi ja jonka huulia hän suuteli; mutta sekä käsi että huulet olivat isommat ja karkeammat.
Ludvig laski käden otsalleen.
"Onko sinulla todellakin kaksi morsianta yht'aikaa," ajatteli hän.
"Ei, ei," ajatteli hän sitten, "sinä olit kihlaamaisillasi Rasmussenin
Olinan, vaan niistä kaupoista ei tullutkaan mitään."
Uusi suudelma Auroran huulilta hurmasi hänet kokonansa ja karkoitti
Olinan kuvan hänen muistostansa.
"Tahdotko tulla omakseni, sinä aamuruskon hellä jumalatar?" kuiskasi hän hurmoksissaan.
"Sinun omasi ainiaksi," sopersi tyttö ja kätki kasvonsa hänen rintaansa vastaan.