Jutun loppu.
Varhain seuraavana aamuna seisoi Ludvig valmiina matkalle ja sanoi jäähyväiset vanhalle Rasmussenin matamille.
Ilma oli ruma ja kolkko, eikä ylioppilaskaan ollut parhaalla tuulella.
Hyvästi jättäessä pisti eukko pari sadan kruunun seteliä hänen käteensä.
Tämä laastari oli hänen arvelunsa mukaan pettämätön keino lääkitsemään vähänläntäisiä suruja, ja sillä oli samalla se hyvä ominaisuus, että se vaikutti lievittävästi hänen omaan omaantuntoonsa, koska hän itse oli ollut syynä suruun.
Hän käytti sitä kuitenkin harvoin, sillä se tuli kovin kalliiksi.
"Tässä on sinulle vähän apua opinnoitasi varten," sanoi hän. "Jos tarvitset enemmän rahaa, niin kirjoita minulle, niin saat. Jouduta nyt tutkintoasi, äläkä kihlaa ennenkuin olet kandidaatti, äläkä kihlaa useampaa kuin yhden erältään."
Näin sanoen pudisti eukko hänen kättänsä ja löi häntä aikalailla hartioille.
Muutamia minuuttia myöhemmin oli ylioppilas matkalla pääkaupunkiin.
Samana aamuna meni Rasmussenin rouva ylös Olinan huoneesen.