Äiti laski lipun hänen käsivarrellensa, niin että kangas peitti pienokaisen rinnan.
"Mamma."
"Mitä?"
"Minä rukoilen Jumalalta anteeksi että sanoin Hänen olevan ilkeän. Hän on hyvin hyvä, kun lähetti luokseni tämän hyvän herran."
Hän lepäsi kotvasen silmät ummessa, sitten avasi hän ne vielä kerta, hymyili ystävällisesti ja ummisti ne taas.
Kalpeilta huulilta tuli heikko henkäys, ikään kuin kynttilä puhalletaan sammuksiin, ja kuoleman haltia oli ikuiseksi sammuttanut hänen elämänkynttilänsä.
Äiti istui kalpeana ja vaiti sängyn vieressä.
Raskain murhe on usein kyyneletön.
Fredrik nousi mennäksensä.
"Kiitos kaikesta," oli ainoa mitä nainen sai sanotuksi.