Tosin löytyi niitäkin, jotka sitä väittivät, mutta se oli pelkkää panettelua.
Eräänä päivänä, kun eukko ei ollut pitkään aikaan siellä käynyt, käytti nuori Rasmussenin matami tilaisuutta kehoittaaksensa miestään lähtemään pappilaan ja pyytämään lapsen kastamista.
Kun Rasmussenin oli vaikea muistaa nimiä, kirjoitti hänen vaimonsa somilla kirjaimilla Tekla Aurelia Falk paperille.
Rasmussen pani sen muistikirjaansa ja muistikirjan lakkariin ja meni sitten ylös omaan kamariinsa vähän siistimään itseänsä, renkipojan valjastaessa uusien kääsien eteen.
Hänen sitä juuri tehdessä tuli vanha matami pihaan.
"Lähteekö Rasmussen kylään, Hannu?" kysäsi tämä.
"Lähtee, hän menee pappilaan kirjoituttamaan lasta kastettavaksi," vastasi Hannu.
Rouva puri huulet yhteen ja astui saliin. Täällä kohtasi hän miniänsä.
"Hyvää päivää, lapsukainen," sanoi vanha Rasmussenin matami ystävällisesti.
"Jumal'antakoon, anoppi," sanoi nuori Rasmussenin matami kasvot niin kauhistuneen näköisinä, juuri kuin nimismies-vainaja olisi tullut toisesta maailmasta toimittamaan ryöstöä talossa.