Nojatuolissa istui neitsyt Madsen ja nukkui.
Hänen kasvoillaan, tukallaan ja puvullaan oli aivan sama punaruskea väri kuin ennen, ja kuitenkin oli kulunut useita vuosia, viisi vuotta, siitä kun pikku Diina seisoi siinä ruokasalissa ja myi vehreitä seppeleitä.
Neitsyt Madsen nukkui; sillä oli jotenkin myöhä.
Kello kävi yhtä, eikä herra Blendenau ollut vielä tullut kotiin.
Eipä muutoin ollutkaan mitään uutta että hän tuli näin myöhään; mutta tänä ehtoona oli hän käskenyt neitsyen vartomaan ruoan kanssa.
Hänen oli määrä tulla aikaiseen kotia, sillä hänellä oli mukanaan iso rahasumma, jonka hän oli nostanut aamupäivällä, eikä hän sitä paitse ollut oikein hyvissä voimin.
Kuluneina viitenä vuonna oli hän viettänyt kesän eri kylpypaikoissa, osaksi Norjassa ja osaksi ulkomailla, ja talvet oli hän asunut huoneuksessa Kjöbenhavnissa.
Tänä vuonna oli hän tullut varhain sinne, elokuun lopulla.
Siksi asuikin hän yksinään isossa talossa, sillä kukaan muista hyyryläisistä ei ollut vielä muuttanut takaisin maalta.
Neitsyt Madsen olikin kovin onneton sen vuoksi.