Hän horjui sisään ja vaipui nojatuoliin.
"Antakaa minulle lasi viiniä, se virkistää hiukan, ja sitte pitää minun pääsemän vuoteelleni. Vaan te ette saa mennä makaamaan, teidän täytyy tuleman istumaan minun luokseni. On niin kamalata kuolla yksinänsä — aivan yksinänsä.
"Te ette saa puhua kuolemasta, te voitte vielä elää kauan, te olette vielä niin nuori."
"Minä olen elänyt liian rajusti, se on koko onnettomuus, enkä ole tehnyt mitään hyödyllistä maailmassa, — se on surullisin asiassa."
Hän tuijotti synkästi eteensä ja puhui puolittain itseksensä:
"Koko minun elämäni on ollut yksi ainoa kemu. Sen vuoksi olenkin minä väsyksissä nyt, kun koko juhla on ohitse ja minä lähden levolle — ainiaaksi. Kunhan en vaan heräisi pään kivistyksellä toisessa maailmassa. Senhän saa aina pitojen perästä."
Hän yritti nousta seisomaan, mutta sai ankaran yskänpuuskan ja vajosi takasin tuolille.
"On — parempi — jos — istun — hiljaa. En siedä enää vaivata itseäni. Pankaa patja minun selkäni taakse ja antakaa minulle yönuttuni — tuo valkoinen sinisillä nauhoilla — ei haittaa mitään, jos siihen tuleekin veripilkkuja? — minä en tule sitä enään käyttämään."
Neitsy meni itkien tuomaan pyydettyä.
"Kas niin, antakaa minulle nyt pallituoli jalkojeni alle, niin minä istun mukavasti."