Kun neitsy tuli takaisin pallituolin kanssa, istui nuori miesi nenäliina suunsa edessä.
Se oli punainen verestä.
"Rakas herra, sallikaa minun juosta noutamaan lääkäriä."
"Lääkäri ei voi mitään tehdä — ja hän asuukin liian kaukana, joten minä saisin kuolla täällä yksinäni. Oi, kauheata on olla niin rikas ja kuitenkin niin köyhä, ett'ei ole ystävällistä kättä, joka edes ummistaisi silmäni. Miksi ei kaikki minun ylhäiset ystäväni tule tyhjentämään jäähyväismaljaa kanssani? He ovat kyllä usein juoneet minun sampanjaani."
Uusi yskän puuska.
"Sallikaa minun mennä tuomaan lääkäri."
Hän lähestyi ovea.
"Ei, ei, älkää menkö. Minä — minä en uskalla jäädä yksinäni."
"Mutta minä en myöskään uskalla olla kahden kesken teidän kanssanne tässä suuressa, tyhjässä huoneessa, jossa kaikki liidulla sivellyt akkunat irvistelevät kuin kummittelevat kasvot minulle. Jos te nyt kuolette, voisi ihmiset luulla, että minä olen tappanut teidät. Ah, se on hirveää. Sallikaa minun tuoda lääkäri, minä juoksen, minä en viivy kauvan poissa! Minä en uskalla olla kahden kesken teidän kanssanne!"
"Noh, mene sitte, mutta lähetä joku kadulta tänne — kuka tahansa. Kaiketi tapaatte jonkun."