"Minulle sulhaisen? Oikeinko totta?" lisäsi hän nauraen. "Noh, mikä hän sitten on miehiänsä?"
"Mikäkö hän on? Hän on suuri hulivili."
"Hulivili? Mitäs minä hulivilillä te'en sulhaiseksi ja vielä vähemmin aviomieheksi?"
"Mitä te'ette? Teidän pitää tehdä hänestä ihminen."
"Kuinka se olisi mahdollista, ja kuka hän sitten on?"
"Hänen nimeänsä en vielä sanokaan teille. Jahka minä ensin te'en hänestä maisterin, saatte te sitte tehdä hänestä ihmisen."
"Maisterin? Siis harhateille joutunut ylioppilas?"
Helmi vaipui ajatuksiinsa; uteliaisuus, vaimon perisynti, alkoi saada hänessä valtaa. Usein ollen yksinänsä ajatteli hän tuota matami Raskin ehdokasta, ja näin oli Antti-maisterimme hyvällä tiellä tuntemattomana pujahtaa jollei juuri Helmin sydämeen niin kumminkin hänen mielikuvitelmaansa.
* * * * *
Aika kului, viikot vierivät. Antti-maisteri istui yhä kirjansa ääressä ja ottikin vihdoin maisteritutkintonsa hyvillä arvosanoilla. Luultavasti olisi kuitenkin matami Raskin naittamispuuhat rauenneet tyhjään, joll'ei sattumus, joka usein tekee tepposiansa, olisi ollut vaikuttamassa tässäkin. Tutkintonsa suoritettua oli Antti-maisteri, näetse, vuokrannut itsellensä erään ruunun-puustellin, aikoen ruveta juurta jaksaen maanviljelijäksi, sillä tämä toimi huvitti häntä kaikkein enimmin. Hän oli aina ihannellut maanviljelijän vapaata, raikasta elämää, vaikka hän kyllä oivalsi, ett'ei tämäkään toimi ole huoliansa vailla yhtä vähän kuin muutkaan olot ihmiselämässä. Tila oli luonnonihanalla paikalla ja tarjosi siis hänelle sekä toimintoalaa että huvitusta. Ennen lähtöänsä Helsingistä päätti hän käydä matami Raskin luona jäähyväisillä ja tulikin sinne sangen otolliseen aikaan. Helmi-neiti sattui, näet, samaan aikaan olemaan Annia tervehtimässä, kuten hänen tapansa oli.