"Minunpa on teitä kiittäminen siitä, että tulitte. Olen syvästi katunut käytöstäni. Rohkenenko toivoa, että olette antaneet minulle anteeksi?"
"Sitä olen jo aikoja sitten tehnyt."
"Näettekö, minun mieheni — mitä siellä seisot ja odotat?" sanoi hän kääntyen Triinan puoleen, joka vielä seisoi oven suussa.
"Olen niin väsynyt, että tuskin jaksan laahata itseäni eteenpäin", sanoi Triina ja purjehti hiljaa ulos.
"Katsokaa tohtori", jatkoi Betsy, "mieheni on viime aikoina aina ollut huonolla tuulella. Kuten tiedätte tutustuimme aivan sattuman kautta, ja kun hän meni naimisiin, oli hän jo vanha poika. Nyt alan pelätä, että hän katuu naimistaan ja haluaa takasin vanhanpojan elämään, ja minä olen luullut, että — että —."
"Että minä kiihoitin tätä hänen taipumustaan. Eikö niin?"
"Niin, minä myönnän sen. Mutta nyt olen saanut toiset ajatukset. Minä pelkään olevani itse syynä hänen huonoon tuuleensa. Minä olen ollut huvituksiin taipuvainen, itsekäs ja laiminlyönyt perhettäni. Mutta minä tahdon koettaa parantaa itseäni. Sanokaa minulle, tohtori, te ette siis ole suuttunut enää, Te olette siis antaneet minulle anteeksi?"
"Aikoja sitten. Mutta rangaistukseksi siitä, että ajoitte minut ulos ovesta, saatte nyt pitää minua täällä koko illan. Faerder tulee kai pian."
"Minä pyydän että Triina sytyttää lampun."
"Sitä ei tarvita, vielä on kyllin valoisaa. Sitä paitsi tulee kuu pian esille."