Heidän mentyänsä vaipui Betsy taas sohvalle ja raju itku tunkeutui hänen ahdistetusta rinnastaan.
Betsy parka itki paljon siihen aikaan, mutta siihen olikin hänellä syytä.
Tohtori tuli takasin. Hän istuutui Betsyn viereen ja puheli hänen kanssaan niinkuin sairaan kanssa.
Hän lohdutteli häntä ja kuvaili hänelle, että jos Faerder vaan tulisi pois kaupungista ja Annan läheisyydestä, unhottaisi hän onnettomuutta tuottavan kiihkonsa; hän pyysi myös, ettei Betsy kantaisi mitään vihaa sisartaan vastaan, joka luultavasti oli aivan tietämätön siitä rakkaudesta, jonka oli herättänyt.
Betsy kuunteli kyynelsilmin hänen puhettaan.
"Kiitos ystävällisyydestänne", sanoi hän ja tarttui tohtorin käteen. "Te kokoatte tulisia hiiliä pääni päälle."
Oven esirippu vedettiin samassa syrjälle, ja Faerderin vaaleat kasvot näkyivät niiden takaa sekä Betsyn että Hardingin sitä huomaamatta.
Asianajaja oli katunut kovaa käytöstään vaimoansa kohtaan ja hän aikoi juuri mennä sanomaan pari lepyttävää sanaa, kun huomasi, että hänen vaimonsa istui tohtorin käsi kädessään.
"Nyt ei ole enää mitään epäilystä", sanoi hän itsekseen ja meni nopeasti huoneesensa, johon hän sulki itsensä.
Betsy nousi.