"Avioero", huokasi Betsy. "Siihen saakka on siis hänen onneton kiihkonsa saattanut hänet, ettei enää voi elää yhdessä minun kanssani. Ja Anna? Aavistaako hän hänen rakkauttansa? Ehkäpä hän vielä yllyttää sitä, Se ajatus saattaa pääni pyörälle. Kunhan en vaan tule hulluksi!"
Anna tuli sisartaan tervehtimään.
Nähdessään Betsyn kalpeat, riutuneet kasvot säpsähti hän kauhistuneena.
"Mutta mikä on täällä hätänä? Onko taaskin ollut kohtauksia? Mikä sinua vaivaa?"
"Ei mikään", sanoi Betsy soinnuttomasti.
"Betsy kulta, usko huolesi minulle. Eihän kukaan ole läheisempi auttamaan ja lohduttamaan sinua, kuin oma sisaresi."
Hän meni Betsyn luokse ja tahtoi halata häntä.
"Päästä minut, päästä minut!" huusi Betsy melkein hurjasti ja sysäsi hänet luotaan.
"Mutta Betsy?"
"Anna minulle anteeksi, minä olen niin ilkeä ja katkera; mutta se tulee ainoastaan siitä, että olen niin onneton, niin kovin onneton", sanoi nuori rouva syleillen kiivaasti sisartaan ja riensi sitten sänkykamariin.