Kaikki oli mennyttä, säteilevä parisilaisunelma kauniine naisineen, kuohuvine samppanjoineen ja huumaavine kukkatuoksuineen.

Hän painoi otsaansa kylmää marmoriuunia vastaan.

Kukkashuume oli hänelle päänkivistystä tuottanut.

Se oli kovin väkevätä se ranskalainen hajuaine.

XVI.

Pimeitä kesäpäiviä.

Vanhanaikaiset huonekalut olivat entisessä asennossaan ja kynttiläkruunun särmiöt säteilivät ilta-auringon valossa niin kuin ennenkin, mutta huone oli kuitenkin toisenmoisen asun saanut.

Sänky oli sinne nurkkaan muutettu, ja sali oli sairashuoneeksi laitettu; sillä täällä oli niin hauskaa ja viivakasta.

Rouva Falkin hieno pää lepäsi tyynyillä. Silmät olivat ylen loistaviksi muuttuneet ja kädet valkoisiksi, ylen valkoisiksi.

Tuonnempana akkunan ääressä istui nuori, kaunis impi kohtuullisessa, mutta somassa tummassa puvussa. Kasvot olivat verevät ja kukoistavat, ja paksut, vaaleat hiukset kiertelivät suurina lettinä hänen päänsä ympärillä.