"Nosta — nosta minut istumaan!"
Rouva Falk yritti vuoteessaan istua, mutta vaipui alas jälleen.
Tomine oli oven avannut. Lorenz heitti pois matkatamineitaan.
"Minä menen tuokioksi tänne toiseen huoneesen, täti. Parasta on, että saatte jonkun aikaa kahden olla".
Hän meni.
Ovi avattiin, ja Lorenz astui huoneesen.
Kahden vehreänharmaan silmäparin katseet sulivat kyynelten lävitse säteillen tuokioksi yhteen, ja samassa oli ikävöidyn pojan pää sairaan päänalaiseen hautautuneena, ja tämän laiha, vapiseva käsi siveli hänen tummia hiuksiansa.
Sitten hän vei kätensä hänen leukansa alle ja kohotti tulleen kasvoja omiansa kohden.
"Anna katsoakseni sinua! Ei — etpä ole Ferdinandin kaltainen — Jumalan kiitos!"
"Äiti, äiti, älä minulle ole vihainen!"