Rouva Falk lepäsi hiljaisena, kädet ristiin puristettuina, ja näytti nukkuvan.
Norderudin matami oli asettunut päänalaisen kohdalle, ja Lorenz istui vuoteen ääressä. Anette seisoi hänen vieressään. Hän oli sattumalta tullut kätensä Lorenzin kaulalle laskeneeksi, ja tämä nojasi päätään hänen rintaansa vasten ja nyyhkytti.
"Älä itke, Lorenz! Minä olen niin väsynyt, että lepo tuntuu minulle niin suloiselta, ja ovathan täti ja Anette sinun luonasi. He ovat niin hyviä ja helläsydämisiä. Jumala teitä kaikkia siunatkoon!"
Sitten hän taas sulki silmänsä, pää vaipui alaspäin olkapäätä kohden, ja hiljainen hengähdys tuli vaaleiden huulien välistä.
Lorenz lepäsi vieläkin Anetten rintaa vasten.
Norderudin matami hiipi hiljaa hänen luoksensa.
"Hänen taistelunsa on nyt loppunut".
"Kuollut — oi, äiti, äiti!"
Hän heittäytyi vuoteelle ja tarttui kuolleen käteen. Se oli kylmä ja kankea.
"Kas niin, mene nyt omaan huoneesesi ja lepää ja itke itkusi".