Samassa aukeni pieni ovi näyttämön vierestä, ja nainen tuli sieltä esille, pakka nuotteja kainalossaan.

Hän katseli ympärilleen ja pysähtyi epätietoisena Lorenz Falkin viereen.

Hän lienee hyvinkin jo vähän yli kolmenkymmenen ikävuotensa ollut; kasvot olivat hienot ja kalpeat, ja pari mustia silmiä vilkkui kultajuottoisten nenälasien takana. Hänen mustille hiuksilleen, jotka ohauksilta olivat hiukkasen harmaahtaviksi käyneet, oli timanttipuuteria seulottu, ja merisinervästä atlaskasta ja tulipunaisesta, kullalla kirjaillusta silkistä sommiteltu puku liittyi hyvin hänen somamuotoiseen keskivartaloonsa ja lisäsi hänen etelämaista kauneuttaan.

"Suvaitkaatte kysyäni, herra eversti Brennemann, kuulutteko toimikuntaan?" kysyi hän.

"En, arvoisa rouva".

"Täytyy sanoani, että tämä on oivallisesti järjestetty! Vai tahtonetteko, että minun on yksinäni pianon ääreen marssiminen, ja kuka sitten nuottilehtiä kääntää?"

"Toivon kuitenkin voivani teille mainion kavalierin toimittaa", sanoi eversti sievästi. "Suvaitkaa esitelläkseni: Näyteltävän kappaleen tekijä herra Lorenz Falk — rakastettava mukasoittajamme rouva Stein".

"Uskallanko saattajaksenne tarjoutua?" kysyi Falk hymyillen.

"Paljo kiitoksia", vastasi hän ja tarttui ujostelematta hänen käteensä.

Lorenz Falk vei hänet ensimmäisten istuinrivien ohitse pianon ääreen ja istahti tuolille hänen taaksensa.