Yleisö vartosi jännittyneenä. Rouva Stein riisui hansikkaansa, avasi nuottikirjansa ja soitti tottumuksensa mukaan mestarintapaisella taidolla alkukappaleen.
Sitten esirippu nousi.
XX.
Silkkilaahusten keskellä.
Esirippu laskeusi.
Sitten seurasi myrskyisiä suosion-osoituksia. Hyvää taiteellisuutta tavoitteleva ilvenäytelmä, hyvät taiteenharrastelijat ja hyvin esitetty yleisölle, joka myös joko enemmän tahi vähemmän oli tuolla onnettomalla muotisairaudella, taiteenharrastelulla, saastutettu, — olihan siis luonnollista, että kappale miellytti.
Tekijätä huudettiin kovasti.
Lorenz Falk nousi paikaltansa rouva Steinin takaa, joka mukasäveleitä kupletteihin soitti, ja kumarsi pari kertaa. Suurta iloa. Naiset heiluttivat pitsitettyjä nenäliinojansa, ja pari innostuneinta heistä repi rintakukkasensakin irralleen ja viskasi ne hänelle. Hän kumarsi taaskin pari kertaa, sitten kun ensin oli kukat keräillyt, ja tarttui sitten rouva Steinin käteen, hänet jälleen taiteilijain huoneesen taluttaakseen.
Yleisö oli noussut. Oli lähdettävä alas ruokasaleihin siksi aikaa, kun sali tanssia varten tyhjennettäisiin.
Falkin ja rouva Steinin täytyi tuokioksi pysähtyä. Edellisen ympärille tunkeili tiheältä esittelyä haluavia.