Parooni istui ja viittoi salvetilla ja osoitti pöydän nojalle kallistettua paria tuolia.

"Kas tänne, tätä tietä! Tepä olette itseänne odotella antaneet, arvoisa herrasväki! Kananpojat jäähtyvät ja samppanja lämpenee, siitä puhumattakaan, että naiset ovat odotuksesta kuolemaisillaan ja purkavat vihaansa minua ja tätä kamarijunkkari raukkaa vastaan".

"Parooni on aina niin pisteliäs", sanoi kenraalitar ja pudisti päätänsä lempeästi nuhdellen.

"Ja nyt heti tutustuksiin. Niin, rouva Stein tuntee koko seuran. Tämä on illan ylistetty sankari, herra Falk — minun vaimoni; kenraalitar von Feldau, neiti Ellen von Feldau ja kamarijunkkari von Eisenfeldt".

Kamarijunkkari nousi ja kumarsi, hovihymy huulillaan.

Hän oli pieni, hento herra, hiukset hyvin käherretyt, ääni vaiveroinen ja viikset hienot ja vaaleankellahtavat.

Lorenz Falk istui paroonittaren viereen; rouva Stein oli hänen toisella puolellaan ja neiti von Feldau vastapäätä.

"Mitä pidätte, herra Falk, Kyöpenhaminasta?" kysyi paroonitar keskustelun johdannoksi.

Se oli sama ainainen asia, jota häneltä jo niin monta kertaa ennenkin oli kysytty.

"Lumoava," vastasi hän. "En tiedä ainoatakaan toista kaupunkia, jossa paremmin viihtyisin. Ja erittäinkin seuraelämä täällä tuntuu minusta niin miellyttävältä".