"Tällä haavaa on paikka avoinna".
"Vai niin, kiitoksia; minä en ole sitä hakea aikonut".
"Ette suinkaan, siksi olette liian viisas, toivoakseni. Edellinen sai eron puoli vuotta sitten".
"Olette kait usein kihloissa ollut?"
"Kahdesti vaan".
"Ja kauvanko olette leskenä ollut?"
"Viisi vuotta. Minä tein järkiperäisen naimiskaupan. Mieheni oli vanha, närkäs ja luulevainen, niin ettei elämäni hänen eläessään ensinkään hauskaa ollut, ja sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin nyt vapaana ollessani vähäsen hauskaakin pitää. Hän jätti jälkeensä pienen pääoman, niin että sen nojalla säästäen voin toimeen tulla ja rakasta musiikkiani harjoittaa. Sitä minä enin maailmassa rakastan. — Mutta täällähän me seisomme ja illallisen vallan unhotamme", huudahti rouva Stein ja katsahti ympärilleen tyhjässä salissa. "Kaikki ihmiset ovat jo alas aterioimaan menneet. Onneksi sentään parooni meille kyllä tilaa säästää".
He olivat eräässä sivuhuoneessa seisoneet, Lorenz Falk kuvastimen edessä olevalla pöydällä puoleksi istuen ja rouva Stein akkunan puitteen nojalla suurta tulipunaista viuhkaansa heilutellen.
He menivät kiireesti rappuja ala.
Ruokasali oli täpö täynnä. Kauloja kurkoteltiin heitä kohden joka pöydän äärestä, mistä he ohitse menivät.