"Juuri sen tähden, ettette ole minua ollenkaan miellytellä kokenut".
"Me olemme toisiamme vasta niin vähän aikaa tunteneetkin. Saatanhan minä vielä —".
"Ei; jättäkää se tekemättä, niin olette oikein hyvä. Olen aina toivonut saavani hyvän ystävän, jonka kanssa saattaisi niin jutella, ettei siltä tarvitsisi toiseensa rakastuneena olla; sillä silloin todellakin ajan mittaan tuohon rakastamiseen ikävystytään".
"Kyllä, herra nähköön", vastasi Lorenz asiasta vakaantuneena.
"Jos sen tiedätte, niin olemme samaa mieltä. Mutta minulle on, sitä pahempi, pari kertaa sattunut, että olen tavannut ihmisen, josta olen sangen paljon pitänyt — ystävänä. Mutta silloin tämä onneton on tullut ja rakastunut minuun".
"Ja sitten olette kihloihin menneet?"
"Niinpä niinkin, mitä muuta pitäisi turvattoman naisraukan teidän luullaksenne tekemän? Sulhanen on nuorelle leskelle melkein välttämätön omaisuus. Olenhan minä vielä vallan liiaksi iloluontoinen luostariin mennäkseni. Minä tahdon vielä jonkun aikaa nuoruuttani nauttia, tahdon huvitella, vieraisilla ja tanssihuveissa, teaattereissa ja konserteissa käydä, mutta enhän saata yksinäni kulkea. Sen tähden on minun joko istuminen kotona taikka täytyy hankkiani vartijatar, joku vanha äkäsisuinen neiti taikka köyhänkopea rouva, eikä se todellakaan hauskaa ole, eikä minulla semmoisiin varaakaan ole".
"Ei, ei, ja siinä tapauksessa käykin sekä suloisemmaksi että halvemmaksi pitää sulhanen, joka mukana teaatterissa kulkee ja pääsyliput maksaa —".
"— Niin, ja illalliset myös. Oh, enpä tiedä mitään hauskempaa kuin syödä illallista à Portassa, sitten kun kuninkaallisen teaatterin näytäntö on päättynyt".
"Kuka tuo onnellinen nykyään on?"