"Ei teidän tarvitse milloinkaan sellaista kokea".
"Kuka tietää?" vastasi Lorenz ja nytkäytti olkapäitään.
"Tämäpä on todellakin hullunkurista", sanoi rouva Stein ja katsoi häntä kasvoihin salamoivilla, mustilla silmillään kultalornettinsa takaa; "me olemme näin vähän aikaa toisiamme tunteneet ja juttelemme sentään kuin vanhat ystävät".
"Sen tekee molemminpuolinen myötätuntoisuus".
"Niin oikein; minä pidän teistä hyvin paljon".
"Te olette ylen ystävällinen".
"Kyllä, minä olen todellakin ylen ystävällinen, mutta ei siitä mitään haittaa. Ette siitä sen keimeämmäksi tule kuin jo olette".
"Kiitoksia!"
"Niin, teille saatan vapaasti puhua, sillä ette ole näitä tavallisia jokapäiväisiä ihmisiä. Tiedättekö, minkä tähden teistä niin paljon pidän?"
"En".