"Niin, jospa hän tietäisi!" lausui neitsy, veitikkamainen hymy nokisen suunsa ympärillä.
III.
Herroiksi ajamista.
Kaupungista oli koko joukko vieraita Falkestadissa ollut.
He jäivät yöksi sinne, ja seuraavana aamupäivänä oli heitä kotiin saatettava vanhoilla, suurilla vaunuilla, jotka olivat niin raskaat, että niiden eteen täytyi kolmivaljakko panna, kun niin monta niihin istumaan meni, ja niihin sopikin varsin mukavasti kahdeksan henkeä.
Lorenz oli päässyt mukaan saadaksensa ajella; mutta ei hän sinne niinkään itse matkan vuoksi pyrkinyt. Hänellä oli omat tuumansa.
Palausmatkalla hän aikoi antaa Jens ajurin, joka ajajan sijalla istui uudessa sinisessä,hopealta heloittavilia napeilla varustetussa liverinutussaan, ajaa tohtori Londemannin talon ohitse, ja Gusta Londemann, joka tapansa mukaan aina akkunan pielessä istui ja korko-ompeluksia hypisteli, saisi silloin nähdä hänen siinä kaikessa loistossaan ajavan kuin pienen prinssin kolmivaljakolla. Se varmaankin hänessä kunnioitusta herättäisi.
Aluksi kaikki kävi toiveiden mukaan.
Vieraat olivat saatetut kukin omiin asuntoihinsa, ja Lorenz istui yksinään ja rehenteli vaunuissa postitalon edustalla, sillä aikaa kun Jens oli kirjeitä ottamassa.
Jens oli juuri sijallensa ennättänyt, kun Lorenz alempana kadulla keksi ko'okkaan naisolennon.