"Rouva Stein on aina hieman ilkeä", sanoi kamarijunkkari, hovihymy huulillaan. "Muuten minä neiden kyllä syksyllä tapaan. Silloinkin on vielä aikaa hänelle tämä kauhistava salaisuus kertoa".
"Luuletteko sietävänne sitä niin kauvan takananne säilytellä?"
"Rouva Stein, te olette kauhea! Mutta en milloinkaan naisten kanssa ottele. Pakenen siis ja jätän kiistakentän teille. Hyvästi, hyvä rouva, ja hauskaa kesää! Hyvästi, herra Falk. Niin, nyt emme kait niin pian toisiamme tavanne?"
"Emme", sanoi Falk ja nousi nuivasti kumartaen. "Minä toivon tämän olevan viimeisen kerran tällä erällä".
Kamarijunkkari vetäytyi jälleen herrain puolelle.
Rouva Stein laski kätensä pöydälle ja tähysteli Falkia kultakakkuloittensa lävitse.
"Älkäähän nyt toki noin hirveän onnettomalta tämän kohtauksen tähden näyttäkö. Eipä hän neiti Elleniä kohtaa ennen kuin syksyllä, ja voittehan jo huomenna hänelle tämän suuren syntinne tunnustaa ja — anteeksi saada. Tästä tulee vaan pieni vaihdos kihlaviikon imelyydessä".
"En minä voi kärsiä tuota miestä!"
"Enkä minäkään. Toivoisin hänen rakastuvan minuun."
"No ei sanomista —".