Samassa astui kamarijunkkari Eisenfeldt kahvilaan. Hän ensin säpsähti vähäsen takaperin ja kumarsi sitten ivallisesti hymyillen.
"Oh, saanko ilokseni teidät vielä kerran tänä iltana tavata?"
"Miten näette", vastasi Falk lyhyesti, "Ja aina naisten seurassa. Niin, herrat runoilijat ovat onnellisia. He perhosina yhdestä kukkasesta toiseen liehuvat".
"Äsken olitte herra Falkin kanssa riemujuhlassa, hyvä kamarijunkkari", sanoi rouva Stein. "Tämä on jäähyväisjuhla. Näettehän, että kestitys on kohtuullista".
"Sittenpä sopinee minunkin teille jäähyväiseni lausua. Matkustan aamulla varhain linnaväkeni luokse".
"Oh, en muistanutkaan, että kamarijunkkari luutnanttikin on. Vai niin, te matkustatte? Sepä oli ikävätä!"
"Olette ylen hyvä, rouva".
"Mutta ettehän sitten enää huomenna neiti von Feldauta tapaa —".
"En oikein ymmärrä teidän sanojanne".
"Ette siis voi hänelle kertoa minut ja herra Falkin yhdessä nähneenne. Niin, ehkä kävisi laatuun lähettää hänelle sähkösanoma".