"Ystävä raukka!" sanoi rouva Stein, kun Falk oli lopettanut. "Onpas teille onnettomuuksia oikein satamalla tullut, enkä minäkään ole teidän eroonne vallan syytön. Kyllä minä arvelin, että kamarijunkkari salaisuudet kielittelisi".
"Ja sitten tuli vielä Pontjoien perhe lisäksi. Kaikki näyttivät ikään kuin liittoon minua vastaan lyöttäytyneen".
"Ikävintä oli, ettei teoksestanne huolittu. Minä olin jo ennakolta iloinnut, miten saisin parketilla istua ja tekijätä esille huutaa, ja silloin olisin teille pitkillä ruusunsolmuisilla dannebroginauhoilla varustetun laakeriseppeleen viskannut".
"Nyt ne ovat lakastuneet kaikki minun laakerini".
"Ne saattavat vielä uudelleen viheriöidä. Matkustakaa nyt kotiinne Norjaan, levätkää tarpeeksenne, rauhoittakaa mielenne ja aloittakaa sitten taas työnne. Ei kukaan tule runoilijaksi ilman taistelua".
"En ole milloinkaan taistellut. Minä olen koko ikäni ihmelapsi ollut, jota yleisö ja sanomalehdet ovat hemmotelleet, niin kauvan kuin olen kilttinä taiteenharrastelija-poikana pysynyt; mutta niin pian kuin olen täysin varttuneeksi kirjailijaksi pyrkinyt ja suurempaa teosta yrittänyt, silloin on minulle läimäyksiä jaettu ja häpeänurkassa seisotettu. Mutta nyt olen pelkäksi taiteenharrastelijaksi jo liian vanha. Minä tahdon toisella tiellä lahjojani koetella".
"Ehkä aijotte näyttelijäksi?"
"En, voinhan mieluummin morfinijuopoksi tahi juoppolallukseksi ruveta. Ehkä voin sillä tiellä pitemmälle päästä".
"Hyi, ettekö häpeä tuollaisia puhua! Ja nyt, kun kotiinne Norjaan matkustatte, en enää saata teitä silmälläkään pitää".
"Niin, jos olisin tänne Kyöpenhaminaan jäänyt, niin olisimmehan saattaneet entisen ystävyysliittomme jälleen uudistaa".