Hänen vanhempansa olivat tilanomistaja Hans Falk Falkestadissa ja hänen vaimonsa Beate Christensen, lomöläisen laivanisännän Christensenin tytär.
Isä oli mittava, karkealuinen mies, vähäsen köyryselkäinen niin kuin kaikki pitkät ihmiset, voimakas ja hyvänsävyinen, niin kuin kaikki väkevät tavallisesti ovat.
Äiti oli vähäinen ja hento, jotenkin kivulloinen, kasvot hienot, kalpeat, ja päässä pari semmoisia kauniita, vehreänharmaita silmiä, jotka toisinaan voivat näyttää niin ihmetyttävän lempeiltä ja toisinaan terävästi salamoida. Hän oli lujaluontoinen, tunnollinen ja ankara, ja jos hänessä joskus heikkoutta havaittiin, ilmaantui sitä, niin kuin kaikissa muissakin äideissä, ainoastaan lastansa, avioliittonsa ensimmäistä ja viimeistä kohtaan.
Vanhemmat, jotka ennen vanhan tilanomistaja Falkin kuolemaa olivat läheisessä pienessä kaupungissa asuneet, olivat sivistyneitä ihmisiä, jotka eivät ympärillä asuvain talonpoikain kanssa paljoa seurustelleet, eikä poikakaan, Lorenz, ylimalkaan mikään talonpoikaislapsi ollut.
Hän oli heikko hamasta syntymästään saakka, hieno, kalpea ja hento kuin äitinsä, ja silmänsäkin olivat yhtä kauniit vehreänharmaat. Suuri, käyrä sukunenä oli ainoa, minkä hän oli isältään perinyt.
Hän istui mieluummin hiljaa jossakin nurkassa ja luki romaaneja, ja jotenkin varhaisesta lapsuudestaan saakka hän suuresti rakasti näytelmätaidetta.
Ensi kertaa vanhempainsa kanssa pääkaupungissa käydessään hän näki "Fra Diavolo"-operan, ja kotiin palatessaan hän heti suulakalla liimasi arkin kirjoituspaperia päähänsä ja alkoi niin hurjasti ulvoa että äiti syöksähti sisään ja luuli hänen jalkansa taittaneen, kunnes hänelle selitettiin pojan näyttelevän italialaista talonpoikaistyttöä, joka lauloi erään arian.
Sen jälkeen hän kävi aina niitä näytelmiä katsomassa, joita kuljeksivat tanskalaiset näyttelijäseurat kaupungissa antoivat, ja näytteli sitten kappaleita pienessä nukketeaatterissa, jonka hän itse oli laitellut.
Hänen rakkain olinpaikkansa oli kylkirakennuksen iso sali, jota ainoastaan suuremmissa vieraspidoissa käytettiin. Huonekalut olivat vanhanaikuiset, mustaksi kiillotetut ja kultauksilla koristetut sekä päällystetyt heleänpunaisella tamastilla, ja suuret kullatut kuvastimet painoivat kaikkeen tähän komeuteen vielä sangen hienon leiman.
Täällä hän saattoi tuntikausia istuskella. Täällä eräässä nurkassa oli hänen nukketeatterinsa, ja väsyttyänsä paperinukilla näyttelemiseen, esiintyi hän itse näyttelijänä. Silloin hän istahti johonkuhun kullattuun nojatuoliin ja oli aina olevinansa joku ranskalainen kreivi tahi parooni, joka kuvitellun prinsessan tahi markisittaren kanssa keskusteli.