Hän oli näet täyttänyt päänsä Aleksanteri Dumasin ja Eugène Suesin romaaneilla ja otti haaveiluihinsa aiheet "Kolmesta musketööristä", "Kahdenkymmenen vuoden kuluttua" ynnä muista semmoisista ranskalaisten Ludvigien turmeltuneen, mutta loistavan hovin kuvauksista.
Joka hänen ensin oli saattanut tällä tavalla ranskalaista kirjallisuutta ihailemaan, se oli emännöitsijä, neitsy Mikkelsen, nuori tyttö, hiukkasen neljännelläkymmenellä, joka oli Falkestadissa jo vanhan herran ajoilta asti ollut.
Neitsy Mikkelsen oli pieni pyylevä olento, jolla oli kähärät hiukset ja kellahtavan vaaleat pöhökasvot. Hän piti sinistä pumpulihametta ja valkeata keittiöesiliinaa, joka oli täpö täynnä nokitäpliä, ja kun hänellä oli ainaisena tapana nenänsä alustaa esiliinaansa pyyhkiä, kuului hänen jokapäiväiseen vaatteukseensa myös vakinaiset mustat viikset, jotka eivät juuri hänen kauneuttansa lisäämään sopivat olleet.
Vanhan herran aikana oli neitsy Mikkelsenin suotu kaunokirjallisuuttansa rauhassa ahmia; mutta nuoren herrasväen tultua ei hän enää patojansa hoidellessaan saanut häiritsemättä antautua noitten kiellettyjen ranskalaisten hedelmien nauttimiseen, ja kuultuaan rouva Falkin askeleet ruokasalista, täytyi hänen laittaa luettavansa lymyyn niitä sopimattomimpiinkin paikkoihin.
Nuori rouva, näet, tunki silmäyksiänsä joka paikkaan, ja eräänä päivänä hän keksi keittiössään kokonaisen lainakirjaston piilevän; siltä "Kuningattaren kaulanauha" oli hiililaatikossa, ja "Vicomte de Bragelonne" kätkettynä tyhjään liemimaljaan, ja kun hänen piti paistiin suolaa ottaman, silloin hän sai käteensä "Monte Criston kreivin".
Neitsyen kauhistunut naama heti ilmaisi, että hän se syyllinen oli, jonka tähden hän saikin ankaran manauksen tästä alkaen luopua semmoisista keittotaiteellisista tavattomuuksista.
Pikku Lorenz hämmästytti häntä kuitenkin heti sen jälkeen juuri hänen ollessaan keskellä erästä "Seitsemään kuolemansyntiin" kuuluvata, ja tämän vaitioloa ostaakseen hän sitten teki hänet rikostoverikseen ranskalaisessa kirjallisuudessa, jota he sen jälkeen yhdessä iloiten huvituksekseen nauttivat.
Päästyään iltapäivällä joutilaaksi, hiipi neitsy Mikkelsen aina suureen alatupaan Lorenzin luokse, jossa hän sitten tämän ääneensä lukiessa neulomuksineen istui.
Tätä vastaan ei rouva Falkilla mitään muistuttamista ollut; sillä hän aina evästi poikansa hyvillä, siveellisillä englantilaisilla lastenkirjoilla, jotka kuitenkin vaan näön vuoksi pöydällä selällään lepäsivät, ja kun hän jonkun kertasen tupaan astui ja löysi kumpaisenkin heistä kyyneliin saakka liikutettuna, luuli hän niin sydämellisesti säälityksi jotakuta kilttiä poikaa, joka niin kauniisti ja kärsivällisesti kuoli lumivalkeaan vuoteesensa raamatunlause huulillaan, eikä hänellä ollut siitä aavistustakaan, että sekä Lorenz että neitsy siinä istuivat sydän kurkussa peljäten, ettei urhoollinen d'Artagnan hyvään aikaan ennättäisikään takaisin jouduttaa niitä timantteja, jotka kevytmielinen kuningatar Anna itävaltalainen oli rakastajalleen Buckingbamin herttualle lahjoittanut.
Mitään muuta kirjallista oppia ei Lorenzilla juuri paljoa ollut.