Kun vanhemmat asuivat kaupungissa ennen kuin olivat sukutalon huostaansa ottaneet, oli hän käynyt Blombergin neitien tyttökoulua, johon pojatkin pääsivät, ja sitten kun he maalle muuttivat, oli äiti häntä vähäsen opettanut. Hän olikin niin heikko, eikä häntä saanutkaan liiaksi rasittaa. Nyt hän jo sentään oli niin vanha, että täydellä todella täytyi hänelle opettajaa kuulustella, ja seminarilainen Vindahl siksi otettiin.
Hän oli seurakunnan koulunopettaja; mutta hän oli iltapäivät joutilaana ja sai ravinnon ja asunnon Falkestadissa, kun pari tuntia päivässä Lorenzia opetti.
Vindahl oli bergeniläinen, tunnokas luonteeltaan ja ontuva.
Hänen sydämessään hehkui ihanteellinen rakkaus, ja hän uskoi pian asiansa Lorenzille.
Ingeborg oli hänen rakkautensa esine, ja tämä asui jossakin Bergenin lähiseuduilla. Vindahl oli hänen opettajanansa ollut ja talletti hänen hiussuortuvaansa ja puserrettua ruusua, joka hänen ripille päästessään oli hänen kukkavihossaan ollut.
Joka vuosi hänen syntymäpäivänänsä lähetti Ingeborg hänelle onnittelukirjeen, oikein sydämellisen viattoman kirjeen, jossa ei rakkauden jälkiäkään havaittu. Vindahlilla oli jo pieni mytty näitä kirjeitä, ja kun hän kauniilla laulavalla bergeniläisellä painollaan näitä Lorenzille luki, istui tämä ja kuunteli hartaana.
Oli selvää, että hänenkin täytyi niin laittaa, että rakastuisi; mutta sangen vaikeata oli löytää joku, ketä sopisi haaveksimaan ruveta. Ainoa, jota siksi ajatella voi, oli hänen serkkunsa, Anette Norderud; mutta ensiksikin hän oli niin pieni, ja toiseksi ei hän ensinkään ollut romantillinen.
Kun hän joskus nukketeaatterissaan itkunäytelmiänsä hänelle näytteli, silloin tämä joko istui ja haukotteli taikkapa nauroi mitä liikuttavimmissa kohtauksissa, niin ettei hän Lorenzin mielestä miksikään ihailun esineeksi sopinut.
Hän uskoi asiansa neiti Mikkelsenille, joka kuitenkin hänelle selitti, että hän oli vielä liian pieni rakkautta ajattelemaan, jota vastaan hänen huomionsa erittäin siihen kiintyi, että seminarilaisella oli rakkauteen taipumusta.
Ei hän tähän asti vielä ollut tuota pientä, nilkkua koulunopettajaa kohtaan mitään myötätuntoisuutta tuntenut; mutta nyt tämä loisti hänen mielessään varsin toisessa valossa.