Neitsyellä itsellään oli sangen hellä sydän; mutta hänen samoin kuin Lorenzinkin oli ollut vallan vaikea löytää joku esine, koska ei lähiseuduilla keitään nuoria herroja ollut. Nyt hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi tavattuaan yhden onnettoman, jota lohduttaa voisi.
Se on naisen kaunistus, että hän niin mielellään tahtoo miestä silloin lohduttaa, kun tämä on onneton. Niin, onpa paljo naisia, jotka saattavat miehet oikein onnettomiksi — sen tähden vaan, että heitä sitten lohduttaa voisivat.
Neitsy Mikkelsen alkoi seminarilaista lähennellä. Hän lähetti päivällispöydän ääressä hänelle myötätuntoisia silmäyksiä ja antoi hänelle viisi katriniluumua liemeen, ja eräänä päivänä, kun tämä istui huvimajassa ja opetti Lorenzia, otti neitsy Mikkelsen työn mukaansa ja istahti heidän seuraansa.
Pian he olivat kuin vanhoja tuttavia. Lorenz oli yhdys-siteenä heidän välillään, heidän uskottunansa, jota lie kohtelivat yhdenikäisenä ystävänänsä, eivätkä minäkään lapsena, ja tästäpä tuli seuraukseksi, että hänen koko luonteensa jollakin tavalla muuttui vanhamaisiksi, hänellä kun ei sitä paitsi ollutkaan ketään samanikäistä leikkikumppalia, koska ei lähitienoilla semmoista ollut, ja jos olisi joku semmoinen ollutkin, niin ei hän luultavasti olisi siitä mitään piitannutkaan.
II.
Kasvitiedettä.
Vanhemmat eivät Lorenzin kasvatuksesta juuri suurta huolta pitäneet.
Isä, tilanomistaja, oli melkein aina matkoilla, harjoitti vilja- ja hevoskauppaa ynnä muuta sellaista ja jätti talonhoidon isännöitsijälle. Rouva hoiti talouttaan ja otti vastaan vieraita, joita melkein joka päivä kaupungista tuli, ja Lorenz ylimalkaan sai tehdä, mitä itse tahtoi, sillä eipä hän Vindahlista juuri mitään piitannut.
Eräänä päivänä hän oli kaupungissa hammasta suustaan vedättämässä ollut.
Hän palasi kotiin ilosta loistaen ja syöksyi suorastaan Vindahlin huoneesen.