"Niin, oikein, Gusta, me annamme nyt surun lentää ja juomme tervetuliaismaljat Lorenzin kanssa. Kuules, poikaseni, etköhän voisi minulle olutpullon hintaa lainata? Ei minulla ole yhtään pieniä rahoja?"
"Kyllä, tee niin hyvin".
Falk antoi hänelle kruunun.
"Tuhat kiitosta. Niin, kun minä pullosta puhun, niin tietysti kahta tarkoitan. Gusta juo mielellään lasin hänkin. Isabella, menepäs tuomaan kaksi pulloa olutta isälle!"
Yksi punatukkaisista tytöistä tuli saliin.
"Tässä näet vanhimman tyttäreni. Minulla on kuusi tyttöä, ja kaikki punatukkaisia ja rumia. Eikö se ole ihmeellistä, mitä? Minä olen totta sanoen ollut kaunis mies, eikä Gustakaan nuoruutensa aikana niin rumalta näyttänyt".
Rouva Finne heilahutti päätänsä ja loi Lorenziin kiekailevan silmäyksen.
"Niin Gusta, ei sinun sentään tarvitse siitä liian itserakkaaksi käydä. En kuullut kenenkään muun sinua niin kauniina pitävän, kuin Lorenzin, ja hänkin oli siihen aikaan vielä niin nuori, ettei asiata paremmin ymmärtänyt".
Lorenz loi suuttuneena silmänsä maata kohden.
Samassa palasi lapsi olvineen, kaksi suurta, rumaa norjalaista kokopulloa ilman nimilippua; ne hän laski ruokapöydälle, jolla vielä äskeisen aterian ajalta likainen liina leivänmurujen peitossa virui.